Kesä ja perhoset

Heips!

Kesäloma viuhahti ohi todella nopeasti, kuten sillä on aina tapana. Olin loman aikana ennätykselliset kolme viikkoa kokonaan ilman kynsilakkaa, että kynnet saivat vähän levähtää ja nauttia näistä helteisistä kesäpäivistä 🌞. Loppu kesästä kaivoin kynsilakat kuitenkin taas uudelleen esiin (kun olin kyllästynyt tavallisiin värittömiin kynsiini). Pieni tauko oli kuitenkin ollut ihan paikallaan ja suosittelenkin sitä kaikille kaltaisilleni kynsilakka-addikteille xD.

Mutta nyt itse asiaan >>


Näistä kynsistä sai selvästi aidomman perhosen siiven näköiset käyttämällä pohjalla kahta väriä ombrena. Itse käytin keltaista ja oranssia, mutta värien valinnassa yllättävätkin väri yhdistelmät ovat valttia ;)


Seuraavat vaiheet ombre-pohjan jälkeen voi tehdä melkein missä järjestyksessä vain, mutta itse tein ne näin:
  1.  Tee kynnen toiseen kulmaan nail striperilla tai pensselillä musta viiva ja väritä kulma kokonaan mustaksi
  2. Piirrä vastakkaiseen kulmaan mustalla lakalla pieni kaari
  3. Piirrä kaaresta kolme mustaa viivaa
  4. Pyöristä varovasti kolmen viivan kulmat
  5. Tee mustaan kulmaan pistekynällä satunnaisesti valkoisia eri kokoisia pisteitä 
  6. Piirrä kynnen reunoille kapea musta viiva kehystämään lopputulosta
  7. Viimeistele kirkkaalla päällyslakalla
Toivottavasti selitin tarpeeksi selkeästi nuo vaiheet. Ajattelin että jatkossa voisin selkeyden vuoksi laittaa erikseen kuvatkin eri työskentely vaiheista jos se vähän helpottaisi :)

Yritän nyt koulun alun kunniaksi postata tänne vähän useammin, nyt kun on loman jäljiltä paljon motivaatiota ja uusia ideoita 💪.


Energistä koulun alkua kaikille!~






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaviaarikynnet

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen ja uudet haasteet

Maastokuvio kynnet