Spirited Away - Faceless




Konnichiwa! こんにちわ!
Ei ole tullut vähään aikaan (kolmeen viikkoon) kirjoiteltuakaan tänne mitään. Olen tehnyt tässä välissä lähinnä geelikynsiä, mm. Itsenäisyyspäivän tanssiaisiin ja yrittänyt keskittyä kouluun. Tenttiä pukkaa vielä ennen joulumaa päälle. Tämä syksy ja koko syyslukukausi on hujahtanut hurjan nopeasti ohi ja viikon päästä on jo joulu! Jotenkin ei ole vielä yhtään joulutunnelma...pitäisi varmaan seuraavaksi tehdä joulukynnet -tai ainakin talvi aiheiset. Vaikka toisaalta ulkona on näihin aikoihin vuodesta muutenkin tosi loskaista ja pimeää, joten ehkä nämä No-Face kynnet sopivat ihan hyvin teemaan. 

Tarvikkeet:


Vaiheet:

1. Aloita levittämällä kerros pohjalakkaa jotta saat manikyyristä mahdollisimman kestävän.

2. Lakkaa kaikki kynnet mustiksi.

3. Tämän vaiheen voi tehdä joko pienemmällä pensselillä tai sitten vain kynsilakkapurkin omalla pensselillä kuten minä. Tarkoituksena on siis tehdä kasvottoman kasvot (xD) maalaamalla soikea valkoinen alue kynnen alareunaan. 

4. Kasta ohut pensseli mustaan kynsilakkaan ja piirrä sillä lievästi hymyilevä suu.



5. Tee seuraavaksi soikeahkot silmät ohuella pensselillä (tai halutessaan vaikka dotting tool:lla eli pistekynällä)


6. Tee kasvottoman silmien alle mustalla kynsilakalla pienet rypyt. Nämä viivat kannattaa tehdä niin ohueksi kuin mahdollista.


7. Puhdista ohutta pensseliä ja kasta se seuraavaksi ruskeaan (myös harmaa sopii hyvin!) kynsilakkaan ja piirrä sillä kolmiot sekä silmien ala että yläpuolelle.


8. Viimeistele vielä kirkkaalla päällyslakalla ja manikyyri on valmis! (Innostuin tekemään kuvion sittenkin jokaiseen kynteen enkä vain nimettömään xD)





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaviaarikynnet

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen ja uudet haasteet

Maastokuvio kynnet