Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Söpöä lutusta

Kuva
Tämän postauksen aihe liittyy edellisen postauksen tapaan lemppari juttuihini. Tällä kertaa se käsittelee siis lempieläintä, joka (kuten kuvasta näkyy) on kissa <3 Näistä tuli mukavan värikkäät vastapainoksi ulkona vallitsevaan harmauteen. Tai itseasiassa valkoisuuteen, koska onhan tuolla jonkin verran luntakin. Ja kylmä! Varsinkin tänä aamuna kun lähdin kahdeksaksi kouluun, kävi -7 asteen pakkasen lisäksi kova tuuli. Ei ihan hirveesti hymyilyttäny kun siinä liukastelin mahdollisimman nopeesti koululle ja tanssitunnille. Vanhojen tansseihin ollaan siis parhaillaan harjoittelemassa, sillä tasan kuukauden päästä onkin jo itse wanhojen päivä. Voisin tehdä tässä jokin päivä ennen sitä harjoituskynnet ja miettiä millaiset sitten lopulta teen tanssiaispäiväksi. Aluksi ajattelin geelikynsiä/ tekokynsiä, mutta myöhemmin päätin luopua ajatuksesta ja tyytyä omiin kynsiini. Ne pysyvät ainakin hyvin paikoillaan.. 😏 Mutta täytyy nyt katsoa mitä keksin :)

BTS fandomin pyörteissä

Kuva
Noniin! Sain vihdoin aikaseksi tehdä nämä tälläiset Bangtan aiheiset kynnet :) Ai niin ja niille tiedoksi jotka eivät kenties vielä tiedä: BTS eli Bangtan Boys (tai Bulletproof Boy Scouts) on eteläkorealainen k-pop poikabändi, johon kuuluu 7 poikaa (todella söpöä sellaista xD). Sen jäsenet ovat siis Jin, Suga, RM (Rap Monster), V, J-Hope, Jimin ja Jungkook.  Mun bias, eli suosikki näistä seitsemästä on btw Jimin. Mutta toisaalta ne on kaikki ihan parhaita tyyppejä 😊 Mut nyt vihdoin niihin itse kynsiin! Itse olen todella tyytyväinen näiden kynsien lopputulokseen ja muutenkin. Näistä tuli jotenkin niin selkeät, ehkä senkin takia että käytin vain mustaa ja valkoista. Toisaalta näihin olisi voinut keksiä omaperäismpiäkin kuvioita jos olisin ollut luovalla tuulella xD   Tuossa alhaalla näettekin aikalailla kaikki mitä käytin näihin kynsiin, eli top/base coat, musta ja valkoinen lakka, valkoinen nail striper, dotting tool. Lisäksi käytin pikakuivattajaa, ettei tarv

Uusi vuosi, uudet kynnet?

Kuva
Yleensähän se menee niin että "uusi vuosi, uudet kynnet", mutta tällä kertaa päätin hyödyntää vanhaa lakkaa pohjana ja fiksata joulun ajalta säilynyttä manikyyriä.  Nämä olivatkin todella näppärät tehdä ja ei mennyt edellinenkään työ hukkaan. Laitoin yhden kerroksen tuota ekstra tummaa sinistä lakkaa ja nimettömään uuden kerroksen tuota hopeista glitteriä. Ja kun kynnenkärjistä oli päässyt eniten kulumaan pohjalla ollut lakka, niin peitin ne hopeisella kynsilakalla. Ajatuksena oli tehdä jotain ilotulitusmaista, mutta samalla tyylikästä; vähän niin kuin tähtisadetta tummalla yötaivaalla xD Tuo on oikeasti todella hyvä keino käyttää hyväksi edellistä manikyyriä jos ei halua lakata kokonaan alusta. Yhden inspiraation sainkin tästä artikkelista:  12 Ways To Save Any Chipped Manicure   Tuossa artikkelissa on kyllä muutamia todella hyviä vastaavanlaisia ideoita, suosittelen kokeilemaan ;) Tänä vuonna en tehnyt paljoa muita uuden vuoden lupauksia kuin, että