Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Kiiltävää ja mattaa pintaa

Kuva
                                     Heips! Näistä kynsistä olen todella innoissani, sillä olen aina halunnut kokeilla tällaista tikkausruudukkoa. Nämä kynnet eivät ole myöskään liian vaikeat, mutta monen lakkakerroksen kuivumiseen saattaa mennä yllättävän paljon aikaa, ainakin itselläni meni. Näihin kynsiin tarvitset: ohutta teippiä sakset kirkasta alus/päällyslakkaa mattapintaista päällyslakkaa pinsetit Vaiheet: Leikkaa teipistä kapeita suikaleita, jotka ovat omia kynsiäsi pidempiä. Lakkaa kynnet aluslakalla. Kun lakka on kuivunut lakkaa tarpeen mukaan yksi tai kaksi kerrosta mustalla lakalla. Kiinnitä teippinauhat ristiin rastiin, että niistä muodostuu vinoneliö verkosto kynteen. Painele teippiruudukko huolellisesti kiinni, ettei niiden alle pääse vuotamaan lakkaa. Lakkaa teippien päälle ohut kerros mustaa lakkaa, niin että kaikki teipit peittyvät. (Huom. Mitä useamman kerroksen teet, sitä voimakkaammin tikatuilta kynnet näyttävät) Levitä kerros matta