Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Kokeita pukkaa

Kuva
Nyt on tosiaan koeviikko parhaillaan käynnissä ja ei ole hirveesti aikaa lakkailla kynsiä, mutta tein tälläset kohtuu nopeet ja simppelit kynnet. Käytin noissa jotain random lakkoja mitä löysin, joten en taida laittaa kuvaa niistä tänne. Ajattelin, että tuo vaaleansininen lakka sopisi hyvin tähän ajankohtaan, nyt kun luntakin taas vaihteeksi tuli. Täytyy vain toivoa ettei se sula tällä kertaa heti pois. Saisi pysyä ainakin jouluun asti, ja sen jälkeenkin. Pakkaskelejä ei ole kyllä pahemmin näkynyt..mutta eiköhän nekin sieltä kohta tule 😊.

Halloweenin kauhuja

Kuva
Halloween oli ja meni, joten tehdäänpä tännekin sen aiheinen postaus. Varsinaisestihan Halloweenia vietetään lokakuun viimeisenä päivänä, mutta ilmeisesti sitä voi viettää myös pyhäinpäivänä, eli kuolleiden muistopäivänä, joka on tänä vuonna 4. marraskuuta (toisin sanoen huomenna... xD) Eli eivät nämä kynnet kauhean myöhässä ole 😅. Tuollaiset niistä nyt lopulta tuli. Inspiraation näihin sain eräältä Youtube -videolta. Täytyy myöntää, että tuo sormenjälki ei onnistunut ihan ensi yrittämällä ja siinä sai olla hyvin varovainen ettei laita liikaa lakkaa; muuten onnistui tekemään kynteen vain punaisen läntin. Onneksi se kuitenkin onnistui ihan hyvin, kuten nuo muutkin, vai mitä mieltä olette? Noiden kuvioiden tekemisessä käytin (sormen lisäksi xD) pistekynää ja pientä pensseliä, jolla tein mm. nuo kirjaimet ja viivat etusormeen. Kohta voikin alkaa suunnittelemaan talvi-aiheisempia kynsiä ja miksei joulukynsiäkin. Kohtahan se joulu sieltä tulee ja sen mukana toivottavasti lissää lun